1246110684_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Tämä kirja pysäytti ajattelemaan. Mitä lapsi tarvitsee selviytyäkseen? Riittääkö alkoholisti-isän kaljanhuuruinen rakkaus?

Ruotsalainen Åsa Linderborg kirjoittaa omasta lapsuudestaan. Hän kirjoittaa aika karuista asioista, mutta itseään surkuttelematta tai kummemmin taivastelematta. Hän kertoo kuin neutraali sivustakatsoja, toteaa vain, miten asiat olivat. Isä joi kaljaa joka päivä töiden jälkeen. Jos rahaa jäi ostettiin ruokaa. Jos ei jäänyt, käytiin syömässä mummolassa. Isä kyllä siivosi ja yritti kaunistaa kotia monin tavoin, kristallilampetein ja muoviruusuin, mutta lakanoita ei käytetty ja tytön vaatetus ilman sukulaisten huolenpitoa olisi ollut aivan olematonta.

Kuitenkin isä selvästi rakasti tytärtään, ainokaistaan. Myös samassa kaupungissa, uudessa avioliitossa elävä äiti, rakasti tytärtään. Samoin isovanhemmat.

Kirjan päähenkilöksi nousee isä. Tyttären silmin hänestä tulee lähinnä säälittävä hahmo. Riipaisevalta tuntuu vanhenevan, sairastelevan miehen yksinäisyys. Tytär ei kutsu isäänsä edes tohtorinväitösjuhlaansa. Hän häpeää isäänsä.

Satuttava kirja isästä ja tyttärestä.