1473001.jpg

Olen lukenut ne kaikki. Aloitin epäröiden. Mutta ajatellen ammattiani lasten parissa, otin kirjan käteeni. Ei se huono ollutkaan. Niin luin ne sitten yhden kerrallaan. Pitkät välit hukkasivat juonen, mutta aina siihen pääsi mukaan. Muutama nähty elokuva auttoi.

Lapsena rakastin perinteisiä satuja. Nuorena tyttönä löysin ystäväni vinkistä Lewisin Narnian. Se oli mahtava hyppy fantasian maailmaan.

Taru sormusten herrasta jäi kuitenkin tuoreeltaan lukematta, kunnes tyttäreni luki sen minulle yhteisinä käsityö- ja lukuiltoinamme. Oli hirveää kadottaa ystävänsä tarinan loppuessa. Sormusten herra merkitsee minulle fantasian perusteosta, jonka yli ei ole mennyt mikään.

Ei tarina Harry Potterista ystävineen Tylypahkan noitakoulussa hullumpi ole. Paljon hyviä ideoita, juoni kantaa alusta loppuun, mielenkiintoisia yksityiskohtiakin riittää. En vain jostain syystä kyennyt kiintymään päähenkilöihin. En osannut suuresti surra kuolleita. He jäivät vain paperiksi. Jostain syystä Potter ystävinen ei herännyt kunnolla eloon minun päässäni.

Luin sarjan viimeistä Harry Potter ja kuolemanvarjelukset vuoteessa aamuyön unettomina tunteina. Ei sovi oikein makuulla luettavaksi. Yli 800 sivua painavissa kansissa on vaikea käsitellä pitkällään.

Loppuratkaisu oli minulle pettymys. Liian tavallinen, liian tuttu, liian kulunut, liian arvattavissa oleva.

Kaikki juonen päät eivät oikein solmiutuneet. Jäin kyselemään joidenkin ihmisten ja asioiden perään.

Kuitenkin suosittelen ilomielin. Potter on siitä hauska kirjasarja, että se sopii kaikenikäisille fantasian ystäville. Jo monet kahdeksanvuotiaat lukevat niitä, sekä tytöt että pojat. Mutta yhtä hyvin käy kahdeksankymppisille.