Luin sitten toisen sotakirjan heti perään. Jayne Anne Phillipsin "Kiuru ja termiitti" kertoo Korean sodasta. Kertomus etenee kahdella tasolla. On kyse vain muutamista heinäkuun päivistä. Toinen taso on Korean sodan sekasortoinen alku 1950 ja toinen taso yhdeksän vuotta myöhemmin Länsi-Virginiassa.

Kirjassa on merkillisiä maagisia yhteyksiä ja taianomaisia merkityksiä. Kun nuori sotilas tekee kuolemaa omiensa ampumana, synnyttää hänen vaimonsa samoilla hetkillä pojan, joka perii isänsä sotavammat. Jotenkin mystisesti myös poika sisarineen on läsnä kuolevan sotilaan viimeisissä päivissä. Kuolinpaikassakin on jotain liiankin tuttua.

Juoni etenee päähenkilöiden kertomusten kautta. Ongelmallisin on vaikeasti kehitysvammaisen pojan ajatusten seuraaminen. En tiedä tunteeko kirjailija vammaisia, vai miten hän on uskaltautunut kirjoittamaan, miten puhekyvytön ja aistivammainen poika kokee maailman. Selittämättömäksi arvoitukseksi jää myös outo sosiaalityöntekijä, joka ilmestyy tyhjästä ja katoaa tyhjyyteen.

Juoni kulminoituu suureen tuhotulvaan. Jotkin asiavat selviävät, useimmat jäävät salaisuuksiksi.

Kirjasta jäi hieman ristiriitainen tunnelma.