Izzeldin Abuelaishin "En suostu vihaamaan, Palestiinalaislääkärinä Gazassa ja Israelissa" (2011) on monella tavalla merkillinen kirja.

Ensinnäkin uskomaton selviytymistarina, miten kurjista oloista Gazan pakolaisleiriltä Izzeldin-poikanen ponnistelee äärimmäisellä ahkeruudella ja suoranaisella raadannalla kohti lääkäriunelmaansa. Se toteutuu, mutta vaatii järkyttäviä ponnistuksia.

Sitten nuoren lääkärin loputtomat ongelmat hoitaa virkaansa ja erikoistua oloissa, joissa jokainen rajanylitys Israelin puolelle ja takaisin vaatii loputtomasti aikaa ja kylmiä hermoja sietää rajavartioiden mielivaltaista käytöstä.

Abuelaish tekee työtä miltei vuorotta ja samaan aikaa kasvaa perhe. Vaimo synnyttää kuusi tytärtä ja kaksi poikaa. Perhe asuu saarretussa Gazassa, aviomies kulkee töissä ja erikoistumisopinnoissaan.

Kaikki sujuu jotenkin, kunnes uhrautuva vaimo kuolee nopeasti edenneeseen akuuttiin leukemiaan. Loputtomien rajahankaluuksien tähden aviomies ehtii nipin napin vaimonsa kuolinvuoteelle. Toimelias isä jää yksin kahdeksan lapsensa kanssa.

Ajat ovat levottomat. Syntyy päätös lähteä yhdessä Kanadaan, jossa Abuelaishille on tarjottu hyvää työpaikkaa. Juuri ennen lähtöä Israel hyökkää jälleen Gazaan ja tyttäristä kolme kuolee kranaatti-iskuun omassa kodissaan. Myös veljentytär kuolee ja yksi tytär haavoittuu vaikeasti.

Nykyään pienentynyt perhe asuu Toronrossa, jossa Abuelaish on yliopistolla apulaisprofessorina.

Kirjan suurin merkillisyys ja ihme on Abuelaishin asenne; "En suostu vihaamaan". Kaikkien nöyryytysten ja kauhujen jälkeenkään, hän ei suostu katkeroitumaan eikä vihaamaan. Hän uskoo edelleen palestiinalaisten ja israelilaisten rauhanomaiseen yhteiselämään. Hän on perustanut tyttäriensä muistoksi rahaston, joka pyrkii samaan päämäärään.

Abuelaish ei ole kadottanut uskoaan. Hän on harras muslimi ja uskonto antaa hänelle voimia nähdä hyvyyttä ja toivoa sielläkin, missä sitä ei ihmissilmin juuri ole nähtävissä.