Toimittajaystäväni soitti muutama päivä sitten. Hän teki juttua lukemisesta ja kyseli siksi tuttaviltaan, miksi nämä lukivat. Miksi minä luen? kuulostaa hienolta sanoa, kuten Aila Meriluoto: Lukeminen on minulle elämäntapa. Ja kyllä näin toki onkin, mutta myös paljon muuta se pitää sisällään. Pakko tunnustaa, että suurelta osin lukeminen on minulle tapa paeta arkea. Toisaalta lukeminen auttaa ymmärtämään arkea ja elämää. Kaikki vaikuttaa kaikkeen.

Joka tapauksessa, lauantaina, kun en millään kyennyt intoutumaan mistään joulunvalmistelujutuista, paneuduin Liza Marklundin uusimpaan "Paikka auringossa".  Kokonaisvaltaista paneutumista kirja todella vaatikin. Heti alussa heitetään tarjolle kolme tai oikeastaan neljäkin juonen pätkää eri ajoilta ja eri paikoista, joista tarinaa lähdetään kokoamaan. Mukana seuraavat Annika Bengtzonin avio- ja perheongelmat. Myös edellinen teos "Elinkautinen" on syytä olla luettuna. Samat henkilöt ovat mukana muutenkin, jopa rikolliset.

Pidän kyllä paksuista kirjoista, mutta en välttämättä yli 500-sivuisista dekkareista. Vaikka jännite kantoi loppuun asti, tuntui sivuja olevan vähän liikaa. Lisäksi ruumiita oli aivan liikaa minulle. Ja murhatkin olivat raakoja teloituksia.

Voi olla, että en lue enää seuraavaa Marklundia, mutta kyllä kirja hyvin hoiti tehtävänsä pakopaikkana tämänvuotisesta jouluahdistuksesta. Sunnuntaina jo sytyttelin kynttilöitä ja leivoin ja siivoilin iloisesti joululaulujen tahtiin.