Katherine Boon "Kätkössä kauniin ikuisen, Mumbain slummien toivo ja toivottomuus" (2012) on pysäyttävä kirja. Se ei ole romaani, vaikka niin voisi kuvitella. Sen tapahtumat ja ihmiset ovat totta, vaikka sitä tuntuu välillä vaikealta uskoa.

Yhdysvaltalainen lehtinainen rakastui intialaiseen ja avioiduttuaan alkoi paneutua uuden kotimaansa köyhyyteen. Samantapaisia asioita hän oli tutkinut jo aiemminkin. Hän haastatteli Mumbain slummien ihmisiä, tutustui heidän elämäänsä ja kirjoitti. Totuus on tarua ihmeellisempää.

Kirja kertoo kaikkein köyhimmistä kastittomista jätteenkerääjistä. Työ on kauheaa, se turmelee terveyden ja tarjoaa tuskin riittävän leivän. Mutta toisaalta korruptio yltää aina tänne alimmille portaille asti. Joku onnistuu aina saamaan murusen jostain ulkopuolelta.

Ulkonaisesta kurjuudesta huolimatta löytyy myös sitkeyttä yrittää ja toivoa parempaa, pitää huolta omistaan.

Jos olet nähnyt/lukenut "Slummien miljonäärin", lue myös tämä ja lue toki muutenkin.

PS Kirjan nimi ei oikein auennut, kunnes luin, että slummia peittävässä aidassa on mainos lattialaatoista ja siinä teksti "Ikuisesti kauniit"