Amy Chuan "Tiikeriäidin taistelulaulu" (2011) on esitelty lehdissä niin synkeässä valossa, että oli ihan pakko lukea. Hulluko se nainen on?

Kirja oli todella mukaansatempaava. Tiikeriäiti itse on Yalen yliopiston professori ja kertomus hänen omasta perheestään, ennen kaikkea tytärten kasvatuksesta on erittäin kiintoisaa luettavaa.

Tytöt eivät saaneet katsoa TV:ta, eivät käydä yökylässä, eivät kutsua kavereita kotiin, eivät saada kymppiä huonompia arvosanoja. Sen sijaan he harjoittelivat joka päivä, myös kesälomilla, pianon tai viulun soittoa kolme tuntia päivittäin.

Kuulostaa ihan kamalalta. Mutta toisaalta, äiti oli kaikessa koko ajan mukana. Hän toimi soittoläksyjen kotiopettajana. Teki valtavasti työtä pystyäkseen siihen ja kuljettaessaan lapsiaan.

Mitä pitemmälle luin, sitä enemmän löysin itsekin hyväksymiäni ajatuksia. Chua sanoo samaa kuin saksalaisprofessori taannoin: Länsimaiset vanhemmat haluavat lastensa rakastavan heitä ja siksi antavat periksi liian helposti, eivätkä vaadi lapsiltaan kylliksi. Ilmeisesti aasialaisen ja länsimaisen kasvatusmetodin suurin ero on juuri tässä.

Kirja kuvaa mainiosti erilaisia kasvatuskulttuureja. Asioista voi olla montaa mieltä, mutta toivoisinpa kirjan herättelevän liian lepsuja vanhempia.

Toisaalta, Chuan perheessäkään ei kaikki mennyt niin kuin piti.