1240803132_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Tämä kirja oli pakko lukea, kun sentään tunnen kirjoittajan rovasti Eero Kavaston jo ainakin yli 20 vuoden ajalta.

Kirjan tapahtumat ajoittuvat enimmäkseen vuoteen 1947, jolloin toinen maailmansota on jo ohi, mutta edelleen keskitysleireissä asuu juutalaisia, joille ei ole löytynyt muutakaan paikkaa. Useinhan omaiset, koko suku oli tuhottu, samoin heidän kotinsa ja elinkeinonsa. Kirja keskittyy kertomaan kahdeksasta erimaalaisesta juutalaisesta Dachaussa. Kirja perustuu tarkkoihin faktoihin ja ainakin osa kirjan henkilöistä on todella elänyt. Näkökulma holokaustiin on sikäli uusi, että keskitytään kertomaan, miten sitten kävi, kun rauha tuli ja hengissä säilyneille, kodittomille juutalaisille piti löytää jostain koti ja kotimaa.

Kirjan taustalla on samanniminen näytelmä muutaman vuoden takaa. Harmi etten nähnyt sitä. Kirja sisältää paljon dialogia, joka lienee näytelmän perua, mutta ei ehkä toimi kirjassa yhtä hyvin.

Keskustelut sivuavat menneitä kauhun vuosia, ikään kuin sivumennen paljastuu yhä uusia hirvittäviä kokemuksia.

Kirjoittaja näkyy kirjallisuusluettelon perusteella paneutuneen asiaan todella perusteellisesti. Jotenkin kirja vain jäi minulle etäiseksi. Luin sen tunnollisesti kuin koulu- tai tenttikirjan aikanaan, mutta se ei sytyttänyt minua missään vaiheessa.

Kirjan tyylikäs ulkoasu on rovastin tyttären artenomi Margareetta Kavaston käsialaa.