1988432.jpg

Tänään tulee jo viikko siitä, kun SKY:n paketti löytyi postilaatikosta. Hävettää, että vasta nyt olen kirjan lukenut. Ollut vain tavallista kiireisempi viikko ja monta kirjaa kesken. Halusin tämän lukea ihan omassa rauhassaan.

Yrsa Steniuksen "Kunnes siipi murtuu, Jussi Björlingin taru", on ilmestynyt 2003, mutta mennyt minulta sivu suun tai silmien oikeammin. En liene koko kirjaa nähnyt tai sitten olen ajatellut sen olevan liian musikaalinen, minulla kun ei ole pahemmin yhteyttä säveltaiteeseen. Toki aikoinaan kuuntelin jouluaattoisin Raimo Lintuniemen jouluaaton toivottuja ja kun Jussi Björling aina lopetti ohjelman Adamin "O helga natt"-kappaleella, niin tokihan siinä arki pysähtyi ja juhla alkoi.

Teos ei todellakaan ole mikään musiikkikirja. Se on syvällinen, psykologinen tutkielma yhden ihmisen ja hänen perheensä osasta. Kuvaus ihmelapsen kasvusta aikuisuuteen. Kuvaus vaatimusten paineesta ja epätoivoisista selviytymisyrityksista, kun ei tunne täyttävänsä mittaa. Mestarin viitta on liian raskas kantaa.

Steniuksen ote on mielenkiintoinen. Kun monet elämäkertakirjurit hyppäävät suoraan kohteensa nahkoihin ja kirjoittavat kuin olisivat tämän elämän itse eläneet, Stenius pyrkii siististi ulkoapäin tulkitsemaan ja ymmärtämään Suuren taiteilijan elämää. Hän lukee kirjeitä ja muistelmia, kuuntelee haastatteluja, joita ei montaa ole. Yrittää porautua kuvittelemaan taustoja ja syy-yhteyksiä kunnioittaen kohteitaan. Minä pidin tästä tavasta.

Suuri kysymys on jälleen kerran "Miksi Jeppe juo?" Alkoholi oli myös Björlingin ongelma kuin niin monen muunkin taiteilijan. Pitkään ja monesti Stenius asiaa pähkäilee. Geenit, uran suuret vaatimukset, ystävät, vaimo, oma luonne, vaativa isä, äidin varhainen kuolema, menetetty lapsuus? Kyllä syitä aina löytyy.

Erittäin mielenkiintoisena pidin henkilökohtaisesti Steniuksen huomiota, että aina kun kaikki oli oikein hyvin, piti Jussin pistää ranttaliksi. Miksi ihmeessä juuri silloin? Samaa olen itse joutunut miettimään hyvin läheisessä ihmissuhteessani. Miksi jotkut ihmiset eivät kestä hyvää elämää?

Monen ihmelapsen kohtalo on karu. Lapsuus jää elämättä. Koulut jäävät käymättä. Myös Björling häpesi tietämättömyyttään, kun ei ollut lapsuuskiertueiltaan päässyt kouluun. Stenius etsii muitakin esimerkkejä. Itse ajattelin Amadeusta, jonka elämää kävin katsomassa vain muutama viikko sitten Tampereen työväenteatterissa.

Kirjan mukana seurasi vielä CD:llä valikoima Jussin parhaita levytyksiä.

Hieno kirja. Hieno lahjayllätys. Kiitos nautinnollisista luku- ja kuunteluhetkistä!