Filosofi Timo airaksinen on kirjoittanut montakin kirjaa onnesta ja sen etsinnästä. Luin kaksi. "Onnellisuuden opas" (2006) ja "Elämänhallinnan haaste" (2007). Yksi uudempikin on jo kaiketi ehtinyt ulos painosta, mutta onpa näissäkin ainesta ihan kylliksi.

Onnellisuuden oppaan kannessa on paljonpuhuva lisäteksti: "Suorasukainen ja selkeä näkemys onnellisuudesta ja siitä, miksi me jäämme sitä vaille"

Airaksisen tapa kirjoittaa on hyvin sarkastinen ja mustan huumorin sävyttämä. Kun onnesta kirjoitetaan synkkämielisellä ja pessimistisellä otteella, on lopputulos melko merkillistä luettavaa.

Vaikka tutkimuksissa 83% kaikista suomalaisista ilmoittaa olevansa onnellisia ja rikkaista jopa 45% katsoo lukeutuvansa huippuonnellisten ryhmään, ei Airaksinen ota lukuja ollenkaan todesta.  Masennusta, viinaa ja väkivaltaa hän näkee ympärillään. Missä ovat ne onnelliset ihmiset?

Airaksinen kirjaa pitkään ja perusteellisesti sitä, mitä onni ei ainakaan ole. Onni ei ole halujen ja himojen toteuttamista. Kun yksi määränpää saavutetaan, on aina edessä uuden tavoittelu. Hän käsittelee myös hyvinvointivaltion osaa ihmisten onnellistuttamisessa.

Ainoana kestävän onnen lähteenä Airaksinen pitää mielenrauhaa. Tässä hän lähestyy voimakkaasti buddhalaista ajattelua. Ihminen joka kykenee asettumaan halujensa ja himojensa ylä/ulkopuolelle voi saavuttaa mielenrauhan ja sitä kautta kestävän onnen.

Kirjoissaan hän monesti sivuaa myös uskontoa. Hän itse on ateisti, mutta katsoo tuntevansa hyvin kristinuskon ja suorastaan briljeeraa Raamatuntuntemuksellaan. Sitä oudommalta kuulostaa väite, että kristityt uskovat jälleensyntymiseen.

Jälkimmäisessä kirjassa Airaksinen keskittyy käsittelemään onnea paljon kapeammasta näkökulmasta. onni on vain ja ainoastaan  tyyneyttä ja mielenrauhaa, jolloin ihminen on sopusoinnussa itsensä ja ulkopuolisen maailman kanssa.

Buddhalaisen ajattelutavan korostus on yhä ilmeisempi.

Molemmissa kirjoissa kirjoittajan kyyninen asenne luo mielenkiintoisen kontrastin, kun käsittelyn aiheena on sentään ihmiselämän onni. Lisäksi Airaksinen itse toteaa olevansa onneton ihminen.

Itse pidin kirjoista. Kukapa ei haluaisi olla onnellinen. Runsaasti ajattelemisen aihetta. Täytyypä haeskella sitä uusintakin opusta