Ei ihme, että kirja valittiin ilmestyessään Latviassa vuoden proosateokseksi.
]]>Tulipa luettua ihan vahingossa kaksi aivan erilaista kirjaa kuitenkin samasta aiheesta. Aili Somersalon kirja "Siivekäs hirvi"(1949) tarttui kirpparilta mukaan kirjoittajansa vuoksi. Orasen "Kuninkaiden tiet" (2012) uutuushyllyssä houkutti aiheellaan.
Oranen suorastaan yllätti. Valtava taustatyö herätti historian henkilöt elämään. G.M. Armfelt ja G.M. Sprengtporten kasvoivat hovimiehistä vaikuttaviksi poliitikoiksi, jotka hallitsijoidensa oikeina käsinä vaikuttivat suuresti Suomen valtiolliseen kehitykseen.
Kirja vilisee vaikuttajia, Napoleon, Marie-Antoinette, Katariina ll, aleksanteri l ja Kustaa lll ohjailevat historian kulkua, mutta heidän tiensä olivat myös heidän lähimpien tukijoidensa teitä.
Ja miten siihen aikaan jo matkattiinkin. Uskomattomia taipaleita ympäri Eurooppaa ja ympäri Suomenlahtea, kelillä kuin kelillä, pelillä kuin pelillä.
Kun Oranen kuvaa yksityisten valtiomiesten kautta historian suuria linjoja, niin Aili Somersalo kertoo kirjassaan talven 1808-1809 elämästä pienessä itärajan läheisessä kylässä historian suurissa käänteissä. Somersalon kirja lienee tarkoitettu nuorisolle, mutta minulle se sattui oivalliseen saumaan täydentämään tavallisten ihmisten arkea tuona vaikeana aikana.
Minulle oli muuten yllätys, miten paljon historiallisia nuortenromaaneja Somersalo näkyy kirjoittaneen. Minulle hän on ollut tuttu lähinnä Mestaritontustaan.
]]>
Olen kuunnellut. Ensin yritin Kyllikki Villan "Vanhan rouvan lokikirjaa". Se kuuluu nyt niihin ylen harvoihin kirjoihin, jotka ovat jääneet kesken. Edes kuunneltuna en vaan jaksanut. Minusta siinä oli liikaa vanhan rouvan valitusta, kun mitään muutakaan ei tapahtunut.
Pirkko Saision "Lokikirja" sen sijaan tempaisi mukaansa. Veneily on minulle ihan vieras laji, mutta niin oli aluksi tämänkin kirjan naisille. Nollasta lähdettiin ja venekin taisi olla aika ikäloppu jo alussa, mutta niinpä tapahtumia ja puuhaa riitti. Lukijana lisäksi kirjoittajan Elsa-tytär, joka itsekin oli mukana monilla venematkoilla.
Nyt pitäisi kyllä hommata käsiinsä Kyllikki Villan Saara-tyttären kirja yhteisistä matkoista. Se voisi olla virkeämpää luettavaa.
]]>Sirpa Kähkösen Kuopio-sarjan kuudes osa "Hietakehto" (2012) viittaa jo nimellään lapsiin. Ei tässä tosin oikeasti lapsia haudata, kuten pelkäsin.
On loppukesä 1943. Eletään kotirintaman arkea. Vanha huvila torppineen antaa suojaa hyvin erilaisille ihmisille. Näkijöinä ja kokijoina ovat ennenkaikkea lapset.
Aikuiset puuhaavat elokuun säilönnän kimpussa. Yhteisön puolentusinaa eri-ikäistä lasta yrittävät selvitä aikuisten jaloissa omine huolineen. Kuka on sodan orpouttama, kuka äitinsä hylkäämä, kuka muuten isätön. Sama lämmin aurinko paistaa kuitenkin kaikille.
Huvilan kodikas arki on kaukana rintamasta, mutta radio, lehdet, kirjeet ja vierailijat tuovat sodan välillä liiankin lähelle.
Vaikka olen yksi kerrallaan lukenut koko sarjan, en kyllä jaksanut muistaa kuka kukin on. Hyvin kirja kestää lukemisen ihan irrallisena teoksenakin.
]]>
Ally Condien scifitrilogia tuli vihdoin päätökseen. Eräs ystäväni kehui aikanaan ensimmäistä osaa "Tarkoitettu" (2010). Jäin silloin odottelemaan ja luin vasta kun jatko-osa "Rajalla" (2011) ilmestyi. Nyt sain käsiini viimeisen osan "Perillä" ja luin sitkeästi, vaikka en oikein syttynyt. En tainnut kuulua ihan kohderyhmään, sillä teossarja on ollut erittäin suosittu ympäsi maailmaa.
Kirjat kuvaavat kuvitteellista tulevaisuutta, jossa kaikki on äärimmäisen tarkkaan säädeltyä. Samat vaatteet, sama ruoka, sama elinikä, valitut aviopuolisot. Kirjoja ja tauluja on jäljellä vain sata sallittua, kirjoitustaito on hyvin harvinainen. Kunkin paikka ja tehtävä yhteiskunnassa on tarkoin määrätty. Kaikenlainen luovuus tai oma-aloitteisuus on kiellettyä.
Kuitenkin kiertelee salaisia huhuja yhteiskunnan ulkopuolella elävistä. Päähenkilö Cassia ajutuu heidän mukaansa ja tutustuu kansannousuun.
Kansikuvat ja kirjojen nimet kertovat juonen kulusta. Toisaalta on kyse koko yhteiskunnan muutoksesta kohti vapautta, toisaalta nuoren Cassian omasta kypsymisestä kohti aikuisuutta, omien muistojen löytämistä ja hyväksymista, oman rakkauden selkiytymistä. Kirjassahan on toki mukana myös kolmiodraama nuorten rakkaudessa.
]]>
Raadettuani pihalla koko lauantain, päätin sentään äitienpäivän lepäillä ja nauttia lukemisesta. Pöydällä oli jo pitkään odottanut Yiyun Lin "Kulkurit" (2013). Ei ollut ihan äitienpäivälukemista tai miten sen nyt ottaa. Toki kirjassa oli äidinrakkaus tärkeänä teemana.
Kirja ajoittuu vuoteen 1979. On päivä, jolloin vanhenevan opettajapariskunnan ainoa lapsi, aikuistunut tytär, teloitetaan vastavallankumouksellisena. Äidiltäkin on sureminen kielletty. Hän kokoaa kuitenkin vanhan tavan mukaan tyttären vaatteita ja leluja poltettavaksi pihalle.
Juoni seuraa puolen tusinan kyläläisen reaktioita. Pinnan alla kytee ja tapahtumat nostavat muitakin vastarintaan.
Ahdistavan surullinen teos, joka kuvaa Kiinaa vain hieman yli 30 vuotta sitten.
]]>Juha Itkonen oli taannoin haastateltavana kirjastossamme. Olin aiemmin lukenut vain hänen esikoisensa "Kaikkien aikojan pyhiä"(2003). Se mitä ja miten hän kertoi kirjoistaan ja niiden synnystä, sai minut kiinnostumaan uudelleen. Muistan tosin pitäneeni myös mormonikirjasta.
Luin siis peräkkäini kolme myöhäisempää teosta. Jotain samaa niissä kaikissa toki oli. Jokainen kuvaa useamman sukupolven elämää. Kerronta polveilee eri ajoissa ja paikoissa. Minun oli ensin hieman ongelmallista tottua tajuamaan, kuka kulloinkin kirjan henkilöistä oli äänessä. Täytyi pitää huomiokyky vireillä.
"Kohti"(2007)-kirjassa vanheneva, kiireinen isä etsii tsunamin jälkiä siistivää tytärtään. "Anna minun rakastaa enemmän"(2005) liittyy rock-musiikkibisnekseen. "Hetken hohtava valo" (2012)tarjoaa näkymän elektroniikkakoneliikkeeseen.
Ehdottomasti eniten miellyin tuoreimpaan. Ajattelen, että nimi "Hetken hohtava valo" kuvaa ihmisten unelmia, jotka hetken näyttävän toteutuvan, mutta useimmiten liian pian liukuvat käsistä, murenevat.
Kirja kertoo suomalaisesta yhteiskunnasta 1960-luvulta nykypäiviin asti. Konekaupassa näkyvät nousut ja laskut. Miten ne heijastuvat ihmisten, perheiden elämään.
Nautin kauniista, siististä, kielestä. Kaikki kirjat kertoivat rakkaudesta. Vaikka parit erosivat tai lapset katosivat, niin rakkaus ei koskaan kadonnut kokonaan. Ja totta kyllä, vaikka ihmisillä meni välillä tosi huonosti, niin selviytyjiä kirjat pääsääntöisesti kuvasivat.
Surullisen haikeita kirjoja ajastamme.
]]>Sven Westerbergin "Jumalan kauhistuttava poissaolo" (2001) ja Arnaldur Indridasonin "Hyytävä kylmyys" (2009) ovat jääneet ilmestyessään lukematta, vaikka molemmat kirjailijat ovat moneen kertaan palkittuja. Nyt korjasin vahingon ilokseni ja molempia voin suositella kunnon dekkarin ystäville.
Indridasonin islantilaiset nimet hieman takkusivat lukiessa. En muista koskaan lukeneeni islantilaista dekkaria, enkä paljon muutakaan siltä saarelta.
]]>
Aina silloin tällöin palaan Eeva Kilpeen. Tällä kertaa teos muutaman vuoden takaa "Unta vain". En uskoisi tätä ennen lukeneeni, mutta niin tuttua tekstiä, kuin olla voi.
Vanha (78v) nainen, "Häätanhun" Anna Maria palaa Kanadasta Suomeen autiolle metsämökilleen pohtimaan elämäänsä. Hän haluaa olla yksin, piilossa. Kukaan ei oikein varmasti tiedä, missä hän on, ei mies, ei jälkikasvu.
Anna Maria nauttii luonnosta, miettii ja muistelle, etenkin elämänsä miehiä. Ui, saunoo, ja vain on.
Nautinnollinen lukuhetki tarjoaa lukijalle rauhaa, hiljaisuutta ja kiireetöntä lepoa arjen vaatimusten keskellä.
]]>
Olen käynyt jo monen vuoden ajan katsomassa Porin työväenopiston teatteriryhmän, Monikasvojen, kevätesitystä. Tänä vuonna oli vuorossa Kari Hotakaisen "Ihmisen osa". Olin hieman huolestunut, kun olin nähnyt Helsingin kaupunginteatterin esityksen, jossa Ritva Valkama loisti pääroolissa Salme Malmikunnaana.
Pelkoni oli turhaa. Esityshän oli ihan mahtava. Sikäli jopa parempi, että Helsingin esitykseen kirjan tekstin ohi lisätyt kummallisuudet oli jätetty pois. Kirja riitti pohjaksi mainiosti.
Roolisuoritukset, harrastajateatterin huomioiden, kovinkin nautittavia. Ilahduin pyörätuolissa istuvasta kirjailijasta. Mikä ettei?
Tässä olisi ollut nähtävää suuremmillekin yleisöille. Tila on pieni ja esityksiä vähän.
]]>