paallystakki_janne_alhonpaa-normal.jpg

Kävin katsomassa Porin teatterin pienellä näyttämöllä Gogolin "Päällystakin". Teos oli sovitettu nykysuomalaisiin oloihin, vain Akakin nimi oli säilynyt.

Luin kirjan muutama vuosi sitten, ja mieleen on jäänyt lähinnä se sietämätön ahdistus, jonka Akakin kurja, koko ajan paheneva kohtalo herätti.

Teatterissa ei Akakilla mennyt niinkään huonosti. Monella työtoverilla näytti menevän jopa heikommin. Kun muita heitettiin konttorista eläkeputkeen, Akaki sen kuin porskutti tietokoneineen eteenpäin.

Huumorilla vauhdikkaasti kevennetty versio jäi kauas alkuperäisestä, mutta toki Haltsonen veti pääroolin upeasti jälleen kerran.

Näytelmän suurimmaksi anniksi minulle jäi jostain mukaan temmattu ja pariin kertaan toistettu lause: "Kaik' surut voidaan kantaa, jos ne on osa tarinaa". Onhan niin, että ihmisen elo on lähinnä pelkkää kaaosta loputtomine vastoinkäymisineen ja vähäisine onnenhetkineen. Mutta, jos ihminen kykenee rakentamaan elämästään tarinan, jossa on mielekäs juoni, jotenkin järjellinen kokonaisuus, niin ankarimmatkin menetykset, suurimmatkin surut, voi nähdä mielekkäänä osana kokonaisuutta. Silloin niillä on oma merkityksensä, jopa tarkoituksensa. Ne voi kestää ja hyväksyä osana jotain suurempaa suunnitelmaa.

Luulen, että olisin nauttinut esityksestä enemmän, jos en olisi lukenut kirjaa.