lumi-normal.jpg

En ole lukenut Harri Tapperia ja "Loimu ja lumi" (2012) tarttui käsiini vain ystävän toiveesta. Hän kun piti kirjasta suuresti.

Pakko todeta, että Tapper on mahtava sanankäyttäjä. Sitä täytyy ihailla. Mutta. Minä en lue sotakirjoja. Se onkin lähinnä ainoa kirjallisuudenlaji, jota en lue ollenkaan ja tämähän oli kuitenkin sotaa käsittelevä teos.

On vuosi 1812. Napoleonin joukot lähtevät sotaan Venäjää vastaan. Ja mitä sillä kauhealla retkellä sitten tapahtuukaan. Tapper on koonnut kopallisen tarinoita, jotka hän kertoo omaleimaisella huumorillaan.

Minä vain en nauti lukiessa huumorilla höystettyä tarinaa, jossa joka sivulla 10000 miestä ja 5000 hevosta kuolee sivulauseessa.

Sotakammoni juontanee lapsuudestani. Meillä ei sodasta saanut puhua sanaakaan. Isä oli sotainvalidi, joka ei halunnut/jaksanut muistella. Sota oli tabu. Huumori sotaan liitettynä olisi ollut varmasti syntiä.

"Loimu ja lumi" taitaa olla paremmin miesten kirja.