Nimetön.png     railo.png

 

Luin peräkkäin kaksi Virpi Hämeen-Anttilan uusinta kirjaa; "Railo" (2011) ja "Tapetinvärinen"(2012). Kylläpä olivat eripariset kirjat.

Olen lukenut useimmat Hämeen-Anttilan kirjat ja nämä molemmat hieman yllättivät. "Railo" sikäli, että kirja oli niin yllätyksetön. Kyseessä on avioliittoromaani, jonka lopputuloksen ja juonen käänteet voi arvata heti ensimmäiset kymmenet sivut luettuaan. Olin lievästi pettynyt.

"Tapetinvärinen" näkyy herättäneen monenlaisia, jopa aivan vastakkaisia mielipiteitä. Minusta kirja oli yllätyksellinen ja hyvin mielenkiintoinen. Minulle kirjan merkityksellisin lause, josta käsin teos avautui oli loppupuolella. Siinä todettiin, että kaikista tapahtumista voi aina kertoa monta erilaista tarinaa. Itsekin olen usein ajatellut, että samoista faktoista voi rakentaa jopa täysin vastakkaisia kertomuksia.

Hämeen-Anttilan teos on avainromaani, jossa hän luotaa lapsuuttaan ja nuoruuttaan rakentamalla muistoistaan ja kokemuksistaan erilaisia henkilöhahmoja. Ne kaikki ovat häntä itseään, vaikkakin kovin erilaisia.

Olisi kiinnostavaa tietää, eheyttikö kirjoittaminen kirjailijaa itseään? Minulle lukukokemus oli hyvin rakentava.