Kader Abdolahin "Talo moskeijan vieressä" (2011) on tavallaan kuin suoraa jatkoa edellä lukemaani "Samarkandiin".  Nyt on siirrytty historiassa 1960-luvulle.

Kirja kertoo yhden perheen tarinan ja samalla sen kautta koko Iranin 1900-luvun loppupuolen mullistukset.

Alku on seesteistä. Saahi hallitsee, mutta pikkukaupungissa kaikki sujuu vanhaan tuttuun ja turvalliseen malliin. Perheen tai oikeammin koko suvun pää on tunnettu ja arvostettu mattokauppias. Perhe omistaa talon yhteydessä olevan moskeijan ja imaamit ja muessinit löytyvät yleensä omasta perheestä. Elämä kulkee hyvin rasvatun kellon tarkkuudella.

Pikkuhiljaa alkaa ilmestyä radioita, joku hankkii jo television. Saahilla on uusi vaimo Farah Diba, joka ostaa pukineensa Pariisista. Jotkut nuoret imaamit alkavat kiihottaa kansaa elokuvia ja muuta länsimaistumista vastaan.

Ennenpitkää on valloillaan täysi anarkia. Itsemurhapommittajat aiheuttavat suurta tuhoa ja hämminkiä. Sukulaiset ja tuttavat ilmiantavat toisiaan. Syyttömiä kuolee, kuten aina vallankumouksissa. Suuri suru astuu rauhallisen moskeijan taloonkin.

Tarina kuvaa sisältäpäin islamilaista rauhallista arkea ja toisaalta fanaatikkojen aiheuttamaa kaaosta.