Vasta Aurora-kirja palautti mieleeni, että kävinhän hiihtolomalla katsomassa ihan mainiota valokuvanäyttelyä Auroran viimeisessä kodissa Hakasalmen huvilassa. Kaunis rakennus toimii Helsingin kaupunginmuseona ja siellä on ollut esillä useitakin kaupungin kehitykseen liittyviä näyttelyitä.

Hiihtolomalla oli viimeistä viikkoa auki näyttely, jonka valokuvat  esittelivät 1960- ja 1970-luvun Helsingin arkea. Kun itse asuin Helsingissä juuri 60-luvun lopulta 70-luvun alkuun osui näyttely minulle aivan kohdalleen.

Kylläpä oli väkeä ja kuvia! Aikaa kului minullakin, kun tutkin ja ihmettelin. Aikanaan maalta tulleena oli Helsinki minulle kaupunki oikein isolla K:lla. Nyt tuijotin aivan ihmeissäni, noinko vaatimatonta, köyhää ja rosoista elämä täällä olikin.

Näyttely on ohi ja kuvat myyty. Rahat menivät asunnottomien hyväksi. Sopii hyvin. Kuvissa oli paljon asunnottomia. Siihen aikaa monet majailivat rannoilla veneiden alla. Olipa päässyt sekin kurjuus melkein unohtumaan.