Luen aika vähän suomalaisia dekkareita ja erityisen vähän suomalaisten miesten kirjoittamia. Nyt meillä on lukupiirissä kevään aiheena Matti Yrjänä Joensuun Harjupää-dekkarit. Ne olen, uusinta lukuunottamatta lukenut kaikki aikanaan ja tykännyt. Nyt lukaisin uudestaan "Harjunpää ja pahan pappi" ja pidin ainakin yhtä paljon kuin eka kerralla.

Innostuin sitten saman tien lukeman Antti Tuomaisen "Parantajan", onhan se tuore Johtolanka-palkittu dekkari. Kirjoilla oli yllättävän paljon yhteistä. Molemmat tapahtuvat Helsingissä tarkasti oikeilla kaduilla ja asemilla. Molempien päähenkilö on keski-ikäinen mies, jolla on huolia vaimostaan. Molemmissa on esillä myös luonnonsuojeluaate, joka suorastaan rakentuu rikollisen motiiviksi.

Pidän Joensuun tavasta rakentaa tarkasti henkilökuvat, pidän hänen tavastaan katsoa asioita myös rikollisen silmin. Minulle "Parantajan" lukukokemus jäi kovin köykäiseksi, verrattuna Harjunpäihin. Sinänsä elämä ilmastomuutoksen kourissa kärvistelevästä Helsingistä oli aika mielenkiintoista luettavaa.