1240370466_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Jos Ellilän kirjasta ei muuta hyötyä ollut, niin se inspiroi minut lukemaan uudelleen vanhoja hyviä pappikirjoja omasta hyllystäni. Nämä kaksi mainiota kirjaa tarttuivat ensimmäisinä haaviin.

Axel Hambraeus oli itsekin pappi ja kirjailija. "Uddarbon pappi, Laulu ystävästä" on ilmestynyt Ruotsissa 1953, minun kappaleeni on suomalainen seitsemäs painos vuodelta 1963.

Kirjan esikuvana on ollut ihan oikea elävä ihminen, jonka elämään teos perustuu. Kirja on kuin ihana satu aikuisille, minä en voi sitä itkemättä lukea. Hambraeus näkyy kirjoittaneen myös lastenkirjoja. Ehkä minuun vetoaa tietynlainen naivius tekstissä. Joka tapauksessa olen lukenut tämän kirjan oikein monta kertaa ja luen varmasti vielä tulevaisuudessakin. Todellinen hyvänmielen kirja! Elokuvakin siitä on tehty.

Georges Bernanos oli ranskalainen jesuiittakoulun kasvatti. Koulutukseltaan sekä humanististen tieteiden että oikeustieteen lisenssiaatti. Hän toimi vapaana kirjailijana ja häntä kutsuttiin Ranskan uuden kirjallisuuden "kauheaksi lapseksi". "Maalaispapin päiväkirja" ilmestyi 1936 ja sai Ranskan akatemian suuren romaanipalkinnon. Suomeksi kirja käännettiin 1953. Oma kappaleeni näkyy olevan vuodelta 1964.

Tässäkin kirjassa on päähenkilönä nuori, ujo ja kömpelö, sairaalloinen ja surkean köyhä, vielä kehnosti koulutettukin pappi. Molemmat paimenet kipuilevat kutsumuksensa kanssa. Mutta siihen yhtäläisyydet sitten loppuvatkin.  Se mikä ruotsalaispapilta lopulta aina onnistuu, ei tällä katolisella pappiparalla onnistu koskaan. Pelkkää tuskaa ja epäonnea on hänen kivulloinen taipaleensa.

Kirja on alusta loppuun yhtä tuskaa ja kärsimystä. En oikein itsekään ymmärrä, miksi olen lukenut sen niin monesti.