Minusta tätä blogia on ollut mukava kirjoitella ihan itseni vuoksi. Tulee vähän enemmän mietittyä kirjan todellista antia ja samalla jää kirja paremmin mieleenkin, kun siitä jotain kirjaa ylös. Täältä sitten näkee myös, mitä on lukenut. Tahtoo unohtua muuten.

Olen taas vaihteeksi saanut sellaista sähköpostia, etten viitsinyt lukea kuin osan ennen deletointia. Minulla ei näköjään ole oikeutta kirjoittaa mistään kirjasta mitään negatiivista. En saa sanoa, että jotain jäi puuttumaan mielestäni tai että olin vähän pettynyt. Oikein tohtoristasolla on tullut tuutin täydeltät tuomiota.

Täytyy nyt miettiä viitsinkö enää jatkaa. Tämä on, surullista kyllä jo neljäs blogini. Kaikki edelliset olen joutunut sulkemaan syystä tai toisesta. Kuvittelin, että kirjat olisivat kyllin neutraali aihe, mutta eipä siis nekään.