2052148.jpg

Karin Fossum on yksi lempidekkaristejani. "Marraskuun neljännen vastainen yö" (2005) ei ole dekkari, ei oikein trillerikään. Mutta mielenkiintoinen pikku romaani se on.

Jo kirjan kansi vetosi voimakkaasti. Pieni valo pimeyden keskellä. Ihan samoin yritän muistaa jättää kuistivalon palamaan, kun iltaisin palaan tyhjään, pimeään kotiin, se tuikkii iloisesti vastaan, kuin joku odottaisi minua.

17-vuotias tyttö katoaa. Ruumista ei löydy. Kukaan ei ole nähnyt mitään. Kukaan ei tiedä mitään. Kirjassa ei kuitenkaan lähdetä ratkomaan katoamisen arvoitusta vaan käännytään sisään päin, vanhempien mielenmaisemaan. Tytär on ollut ainokainen, kaikki kaikessa. Mitä vaikuttaa vanhempien mieleen ja elämään, kun pahin tapahtuu. Kun ei tiedä, mitä ja missä ja miksi?

Karin Fossum pureutuu ihmisen mieleen oivaltavasti ja tarkasti. kirja tarkkailee vuoden ajan vanhempien elämää. Miten he jaksavat, miten he rakentavat elämäänsä? Miten voi selvitä vai voiko?

Kirja kertoo vanhemmuudesta. Kirja kuvaa avioliittoa kriisin kohdatessa.

Kirjan takakannessa sanotaan: "Kirja on mielenmatka uuden elämän alkupisteeseen - armon mahdollisuuteen."