"Torstain lapsi rientää pitkällä tiellä" lienee lainaus jostain amerikkalaisesta lasten lorusta, joka on antanut ninen Victoria Poolen kirjalle "Torstain lapsi". Suomeksi loru kertoo ihan jotain muuta.

Kirja on liki 30 vuotta vanha ja ihmettelin hieman, miksi ystäväni suositteli sitä minulle hyllystään. Muuten en olisi sitä lukenutkaan. Velvollisuudentuntoisena luin, eikä aika ihan hukkaan mennyt.

Kirja perustuu täysin tositapahtumiin. Nimiä myöten asiat pitävät paikkansa. Perheen äiti kertoo iloisesta suurperheestään, jossa on ensin viisi lasta aivan peräjälkeen ja vielä hännänhuippukin kuudentena. Lisäksi ensimmäinen miniä ja lastenlapset, taloudenhoitaja ja sisar perheineen. Sukua on  kuin venäläisessä romaanissa, toteaa kirjailija.

Sitten 17-vuotias poika, pesueen toiseksi nuorin, reipas urheilija, alkaa yskiä, väsyä ja laihtua. Lopulta karmea totuus paljastuu. Ei olekaan kyseessä vaaraton vatsakatarri tai sitkeä yskä, vaan pahoin laajentunut, miltei loppuunkulunut sydän. Lopulta ainoaksi vaihtoehdoksi jää sydämensiirto.

Nykyäänhän sydämensiirrot ovat jo sairaalarutiinia, mutta silloin 30 vuotta sitten, tekniikka oli uusi ja vain harvojen hallussa. Hylkiminen oli lääkkeistä huolimatta paha ongelma ja luovuttajia oli vaikea löytää. Myös rahallisesti sijoitus oli suuri.

Kirja on varsinainen jännityskertomus alusta loppuun. Kaikki päättyy onnellisesti ja jälkisanat, kolme vuotta leikkauksen jälkeen, ovat toiveikkaat. Olisi hienoa tietää, mitä kuuluu nyt, kun 30 vuotta on kulunut.

Itselläni kirja herätti tuoreina muistot mieheni avosydänleikkauksesta 25 vuotta sitten. Hän sai uuden aorttaläpän ja uuden aortan. Silloinkin tekniikka oli uutta ja hengenlähtö jo lähellä.

Oli helppoa eläytyä vanhempien ja sisarusten huoleen. Päähenkilö oli uskomattoman sisukas. Kaikkea hyvää jäi hänelle toivomaan. Ihmettelemään jäi kaikkien jatkuvaa tupakanpolttoa ja snapseja ja ryyppyjä ennen autoilua. Onkohan mikään siinä suhteessa muuttunut?