Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
27.02.2012 - 13:40

   

Kaksi kirjaa viime vuodelta. Molemmat kertovat naisten arjesta ja molemmissa käytetään murretta puhekielenä.

Eira Pättikangas on pohjalaiskirjailija, jonka maanläheistä tekstiä olen lukenut ennenkin. "Jäljet veräjällä" sijoittuu 1800-luvulle. Toisaalta kuvataan torppareiden raskastakin arkea, toisaalta talollisten elämää, joka sekään ei vielä siihen aikaan kovin leveää ollut. Jäin hieman odottelemaan, josko kirjailija kirjoittasi jatkoa Keelan ja Raffun tarinalle.

Marja-Leena Virtasen edellistä en ole lukenut. "Kirjeitä kiven alle" on hänen toinen romaaninsa. Ensin tuntui, että lopetan alkuunsa, mutta kun totuin tyyliin, alkoi lukeminen maittaa.

Kirjassa kolmen sukupolven naiset purkavat tuntojaan. Tapahtumat sijoittuvat sotavuosiin ja jälleenrakennuksen aikaan. Luvun alussa onneksi kerrotaan, kuka on äänessä, mutta ajallisesti tarinat välillä risteävät.

Mystisen luonteen kirjalle antavat evakkoon lähtiessä kuolleen vauvan ikiomat muistelmat.

Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Mottoruno

Kirjoista et milloinkaan onneasi saa, mutta omaan itseesi ne sinut johdattaa.

Kaikki mitä tarvitset, tähdet, päivä, kuu, valo, josta uneksit sinuun piiloutuu.

Tieto, jota kirjoista olet etsinyt, loistaa joka lehdeltä - sisältäsi nyt.

Hermann Hesse, käännös Elvi Sinervo

 

Luetut kirjat

Kader Abdolah: Talo moskeijan vieressä (2011)

Izzeldin Abuelaish: En suostu vihaamaan, Palestiinalaislääkärinä Gazassa ja Israelissa (2011)

Susan Abulhawa: Jeninin aamut (2010)

Chimamanda Ngozi Adichie: Puolikas keltaista aurinkoa (2009), Purppuranpunainen hibiskus (2010)

Johanna Adorjan: Rakkaudessa erottamattomat

Antti J. Aho: Juhani Aho, elämä ja teokset I-II (1951)

Juhani Aho: Rautatie, Papin tytär, Papin rouva, Lastuja lapsista, Omatunto

Timo Airaksinen: Onnellisuuden opas, Elämänhallinnan haaste

Susanna Alakoski: Sikalat

Alaa Al-Aswani: Yacoubian-talon tarinat

Lubna Ahmad Al-Hussein: 40 raipaniskua, Tositarina nyky-Sudanista (2010)

Rajaa Alsanea: Riadin tytöt ("008)

Karin Alvtegen: Petos, Häpeä, Varjo

Anita Amirrezvani: Kukkien verellä kirjottu

Maria Amelie: Luvaton norjalainen (2010)

Ulla Appelsin: Lapsuus lahkon vankina, Leevi K. Laitisen tarina

Pirkko Arhippa: Mustat jyvät, Kyyn punainen maito, Lukinmerkki

Margaret Atwood: Oryx ja Crake (2003), Herran tarhurit (2010)

Ilkka Auer: Lumen ja jään maa: Sysilouhien sukua, Varjoissa vaeltaja, Hyinen hauta, Ikitalvi

Paul Auster: Sattumuksia Brooklynissa

Terttu Autere: Kirjepostia (2008), Kinkkauskivet (2009), Sininen hatturasia (2011)

Richard Bach: Lokki Joonatan

Marjaneh Bakhtiari: Mistään kotosin

Muriel Barbery: Siilin eleganssi (2010)

Erika Bauermaister: Elämän lempeät maut (2009)

Philip Beard: Siskoni Zoe

Maeve Binchy: Koko kadun kasvatti (2011), Italian illat, hopeahäät, Talo Dublinissa, punaisen höyhenen keittiö,

Gustav Björkstrand: Maria Åkerblom-Elämän ja kuoleman lähettiläs (2011)

John Boyne. Poika raidallisessa pyjamassa, Nooa Notkoniitty karkaa kotoa, Tarkoin vartioitu talo,

Geraldine Brooks: Kirjan kansa

Bill Bryson: Sisään, Lyhyt historia lähes kaikesta kotona (2011)

E. Bulver - Lytton: Pompeijin viimeiset päivät

Augusten Burroughs: Juokse saksien kanssa

Kristina Carlson: Maan ääreen (1999) , Herra Darwinin puutarhuri (2009),  William N. Päiväkirja (2011)

Fredrika Wilhelmina Carstens: Muratti (2007)

Daina Chaviano: Ikuisen rakkauden saari

Amy Chua: Tiikeriäidin taistelulaulu (2011)

Agatha Christie: Vanha hyvä aikani,

Chris Cleave: Little Been tarina (2011)

Aeron Clement: Kylmät kuut (1989)

Gwen Cooper: Homer-kissan uskomaton elämä (2011)

Nigel Mc Crery: Myrkynkeittäjä

Niels Fredrik Dahl: Viime kesänä

Jasmin Darznik: Iranilainen tytär (2011)

Maija-liisa Dieckmann: Väläys pimeässä, Louis Braille ja pistekirjoituksen tarina (2010)

Julia Donner: Oi terve tarhurineito, Aino Sibeliuksen puutarha

Emma Donoghue: Huone (2012)

Renate Dorrestein: Lainaa vain (2011), Pojallani on seksielämä ja minä luen äidille Punahilkkaa,

Kim Edwards: Muisto tyttärestäni

Karin Ehnrrooth: Isäni oli nuori sotilas (2009), Vinoon varttunut tyttö (2011)

Kirsti Ellilä: Usko, toivo ja kuolema (1998), Pappia kyydissä (2009), Pelastusrenkaita (2010), Ristiaallokkoa (2011)

Anne Enright: Valvojaiset

Kerstin Ekman: Noidankehät (1975), Elämänlähde (1977), Enkelitalo (1980), Tapahtui veden äärellä (1997), Herran armo (1999), Viimeinen uitto(2004), Raaputusarvat (2005)

Jenny Erpenbeck: Vanhan lapsen tarina(20119, Kodin ikävä

Lee Farber: Rakas Isoäiti (2011)

Sebastian Faulks: Viikko joulukuussa (2010)

Timothy Findley: Pianomiehen tytär

Karin Fossum: Eevan katse, Piru valoa kantaa, Rakas Poona, Mustat sekunnit, Marraskuun neljännen vastainen yö, Hullujenhuone, Murtuma, Pimeää, Varoitus

Jonathan Franzen: Vapaus (2011), Epämukavuusalue (2012)

Peter Franzen: Tumman veden päällä (2010)

Inger Frimansson: Hyvää yötä rakkaani, Varjo vedessä, Kissa joka ei kuollut, Rotanpyytäjä (2010), Kylmä maa (2012)

Heivoll Gaute: Etten palaisi tuhkaksi (2012)

Sirkka Garam: Syöpä, minä, me

Eugenio Giovenardi: Isä Belmiron rikos

Veli Granö: Veijo Rönkkösen todellinen elämä

Maria Gripe: Lasinpuhaltajan lapset, Pörriäinen lentää pimeässä, Vieras aikojan takaa, Salaisuus varjossa, ...ja metsän valkeat varjot, Varjojen lapset, Varjojen kätkö

John Grisham: Joulua pakoon

John Grogen: Marley ja minä

David Grossman: Sinne missä maa päättyy (2011)

Dagfinn Grönoset: Eräämaatalon Anna

Satu Grönroos: Lumen syli (2012)

Anja Gustafsson: Antiikkilipasto

Lars Gustafsson: Mehiläishoitajan kuolema (1978)

Robert van Gulik: Kiinalaist neulamurhat, Keisarin helmi, Kiinalaiset kultamurhat, Murha Kantonissa, Kummitusluostari, Temppelin aave, Kiinalaiset järvimurhat

Joel Haahtela: Perhoskerääjä (2006), Katoamispiste (2009)

Taina Haahti: Kaikki mitä menetin

Kristin Hannah: Toivon järvi (2002)

Joanne Harris: Appelsiinin tuoksu, Herrasmiehiä ja huijareita, Pieni suklaapuoti, Sarkaa ja samettia, Suolaista hiekkaa

Annie Hawes: Extra virgin, Kypsä poimittavaksi, Calabrian perintö

Torey Hayden: Tiikerin lapsi, Toisten lapset, Häkkipoika, Auringonkukkametsä, Lapsi muiden joukossa, Sähkökissa, Nukkelapsi, Pöllöpoika, Hiljaisuuden lapset, Aavetyttö, Viattomat (2012)

Gaute Heivoll: Etten palaisi tuhkaksi (2012)

Annie Henno: Kun kupla puhkeaa

Mirjami Hietala: Isoveli (2011)

Laila Hietamies: Lehmusten kaupunki, Unohduksen lumet, Kukkivat kummut, Syksyksi kotiin, Koivu ja tähti, Siellä jossakin, Kallis kotimaa, Maan väkevän lapset, Kaikilla elämän kaipuu, Mäeltä näkyy toinen mäki, Maa suuri ja avara, Hylätyt talot, autiot pihat, Vierailla poluilla, oudoilla ovilla, Edessä elämän virrat, Pilvissä taivaanlaiva, Maan kämmenellä, Valamon yksinäinen, Jäiden soitto, Valkeat yöt, Valoa kohti

Laila Hirvisaari: Kruununpuisto, Myrskyn edellä, Grand Hotel, Vuoksen helmi

Elina Hirvonen: Että hän muistaisi saman (2005), Kauimpana kuolemasta(2010)

Karin Brunm Holmqvist: Pieni potenssipuoti (2011)

Kari Hotakainen: Juoksuhaudantie, Ihmisen osa, Jumalan sana (2011)

Kaisu Hulkko: Punainen piirileikki (2010), Kiitäjien kylä (2011)

Heli Hulmi: Saattaen vaihdettava (2010)

Veikko Huovinen: Hamsterit,  Konsta Pylkkänen etsii kortteeria (2004), Pojan kuolema (2007)

Siri Hustvedt: Kaikki mitä rakastin, Amerikkalainen elegia

Virpi Hämeen - Anttila: Suden vuosi, Alastonkuvia, Kolmastoista lapsi, Perijät, Sokkopeli, Muistan sinut Amanda, Toisen taivaan alla (2011)

Anna-Leena Härkönen: Loppuunkäsitelty (2005),

Pia Idström: Äitiä ikävä (2010)

Kazuo Ishiguro: Ole luonani aina, Silmissä siintävät vuoret

Martti Issakainen: Jaakon tie

Sisko Istanmäki: Niin paljon parempi mies, Liian paksu perhoseksi, Viimeiset mitalit, Sisarteni elämät, Yöntähti

Uzodinma Iweala: Ei kenenkään lapset (2007)

A.J. Jacobs: Raamatullinen vuosi

Kate Jacobs: Pieni lankakauppa (2009), Lankakaupan tyttö (2010)

May-Bee Jacobson: Talvisodan päiväkirja (2008)

Olli Jalonen: Poikakirja (2011)

P.D. James: Usko ja epäilys (2001), Murhahuone (2004), Yksityispotilas (2009), Majakka (2006),

Anna Jansson: Hopealantti, Outoja lintuja, Jäljet lumessa, Pääkallovaras

Arvid Järnefelt: Vanhempieni romaani (1928, -29, 30)

Jouni Kallioniemi: Sotavuosien konsteja ja korvikkeita

Natascha Kambusch: 3096 päivää (2011)

Daniel Kaz: Kun isoisä Suomeen hiihti,

Liisa Keitaanpää: Sotakorvaustyttö (2011)

Kate Kerrigan: Onnellisen avioliiton reseptejä

Taina Kinnunen: Lihaan leikattu kauneus

Alice Knipers: Terveisin äiti

Pauli Kohelo: Ohessa tilinumeroni (2008)

Sesse Koivisto: Kevät tuli toukokuussa, Kätkössä rastaanmuna, Säröjä lasitalossa

Erkki Kokko: Me sotalapset

Yrjö Kokko: Pessi ja Illusia

Anni Korpela: Elina (1986)

Tiina Koskimies, Maarit Knuutila: Pappilan puutarhassa, kasveja ja kulttuurihistoriaa

Mirja Kotilahti: Anna (2001)

Mirja Kuivaniemi: Sudenkuopat (2009)

Leila Kujala: Valkea kissankello (2011)

Jean Kwok: Käännöksiä (2011)

Sirpa Kähkönen: Mustat morsiamet, Rautayöt, Jään ja tulen kevät, Lakanasiivet,  Neidonkenkä (2009), Vihan ja rakkauden liekit (2010)

Tuomas Kyrö: Kyllä minä niin mieleni pahoitin (2010), Liitto

Anu Lahtinen: Pohjolan prinsessat (2009)

Wally Lamb: Dolores ja lentävä jalka

Leena Lander: Liekin lapset (2010), Käsky

Raisa Lardot: Matkamies maan, Hän jäi elämään, Ripaskalinnut, Andy ja Veera, Sammakkoprinssi, Pikku äiti

Matti Larjavaara: Ketunmorsian (2010)

Stieg Larsson: Miehet, jotka vihaavat naisia, Tyttö, joka leikki tulella, Pilvilinna, joka romahti

Åsa Larsson: Aurinkomyrsky, Sudentaival, Musta polku, Kunnes vihasi asettuu

Armas Lind: Romanipojan evakkotaipale

Unni Lindell: Mörkömies, Hunajasyötti (2010)

Pirkko Lindberg: Hotelli Kaipaus (2010)

Ulla - Carin: Lindquist: Ken voi airoitta soutaa

Varpu Lindström: Uhmattaret, Suomalaisten siirtolaisnaisten vaiheita Kanadassa 1890-1930

Susanna Linna: Simpukankuorelta kotiin

Rakel Liehu: Punainen ruukku, Helene

Marja Linnankivi: Töölön tyttö

Matti Lehtola: Viimeinen katekeetta, Sisar Ursula

Leena Lehtolainen: Harminpaikka, Henkivartija

Donna Leon: Unelmien tyttö (2010)

Mark Levengood: Riemujen rikkaus ja surujen summa, Niin pieni ihmissydän on, missä kukat kauneimmat(2010)

Lotta Lundberg: Klovnin kyyneleet

Annika Luther: Kodittomien kaupunki (2011)

Viivi Luik: Varjoteatteri (2011)

Camilla Läckberg: Kivenhakkaaja, Jääprinsessa (2006), Saarnaaja, Perillinen (2010)

Amin Maalouf: Leo Afrikkalainen, Samarkand (2009)

Henning Mankell: Kasvoton kuolema, Ajan rannalla, Daisy sisters, Italialaiset kengät, Kiinalainen, Nimeltään Tea - Bag, Rauhaton mies, Pyramidi, Riian verikoirat, Likainen enkeli (2011), Isidorin tarina,

Kirsti Manninen alias Enni Mustonen: Verenpisara ikkunalla (1998), Ruiskukkaseppele (1999), Kielon jäähyväiset (2000), Metsäkukkia asfaltilla (2001), Unikkoja ikkunassa (2002), Nimettömät (2004), Mustasukkaiset (2005), Lipunkantajat (2006), Sidotut (2007), Parittomat (2008), Morsiuskesä (2009), Lapinvuokko(2010), Jääleinikki(2011)

Silja Mansikka: Vesivahinko (2007)

Hilary Mantel: Susipalatsi (2011)

Pekka Matilainen: Äitini asunnossa

Juhani Mattila: Uupunut nainen

Magnergård Bjers: Kuningatar Silvia

Annemari Marttinen: Ero (2011)Christina

Merete Mazzarella: Ensin myytiin piano (1985), Esitettävänä elämä (1986), Juhlista kotiin (1993), Täti ja krokotiili (1995), Uskottomuuden houkutus (1997), Silloin et koskaan ole yksin (1999), Kun kesä kääntyy (2001), Tähtien väliset viivat (2003), Illalla pelataan Afrikantähteä (2007), Ei kaipuuta, ei surua (2009), Matkalla puoleen hintaan (2010), Ainoat todelliset asiat; Vuosi elämästä (2012),

Donald McCain: Rhett

Alexander McCall Smith: Naisten etsivätoimisto nro 1, Kirahvin kyyneleet, Siveysoppia kauniille tytöille, Kalaharin konekirjoituskoulu miehille, Elämän kirkas keskipäivä, Botswanan iloiset rouvat, Onni ja siniset kengät, Oivallinen aviomies,  Pieniä ihmeitä autokorjaamolla (2010)

Tamara Mckinley: Viinitila, Tamaran viimeinen valssi, Unimaisemat, Pelottomien maa

Aila Meriluoto: Lasimaalaus, Lauri Viita, legenda jo eläessään, Vaarallista kokea, Mekko meni taululle

Stephanie Meyers: Houkutus

Raili Mikkanen: Aurora, Keisarinnan hovineiti (1998), Kahdentoista vala (2003), Myrkkypuun marjat (2004), Pähkinäpuinen lipas (2008), Hopearenkaan taika (2010), Meren ja ikävän kiertolaiset (2010), Ei ole minulle suvannot (2002), Runokirje (2005)

Margaret Mitchell: Tuulen viemää

Eira Mollberg: Vakuuslapset, Molle, isäni

Barbara Mujica: Frida

Haruki Murakami: Kafka rannalla (2009)

Hannu Mäkelä: Äiti, muistelma, Isä, muistelma, Eetu, matkoja Edvard Uspenskin maailmaan, Nalle ja Moppe (2003), Muistan, lapsuus (2011)

Kari Mäkinen: Hämärässä kypsyy aamu (1985), Unelma jälkikristillisestä kulttuurista ja uskonnosta, Tulenkantajien oppositoo kansankirkollista arvomaailmaa vastaan 1924 - 30 (1989)

Jukka Mäkinen: Annetaan kasvatiksi, Veijo Heinosen tarina (2010)

Azar Nafisin: Lolita Teheranissa

Riitta Nelimarkka: Elisen epämuistelmat

Arne Nevanlinna: Marie (2008), Hjalmar (2010)

Eeva Nikoskelainen: Hytösen oireyhtymä (1996), Ylilääkäri Männikkö ja hallittu tulosjohtaminen (1999),  Heta Hörkkö ja kaksoiskierteen lumo (2001), Keltainen vaara (2004), Itikkakesä (2008), Kolopallomaalaiset (2010)

Elizabeth Noble: Kirjeitä tyttärille

Eppu Nuotio: Peiton paikka, Neitsytmatka, Onnellinen loppu (2005), Kosto, Musta, Varjo, Maksu, Paine,

Tuomas Nyholm: Sinun edestäsi vuodatettu (2010)

Sofi Oksanen: Stalinin lehmät, Puhdistus

 Mary Olki: Lapset langoista tekevi

Linda Olsson: Laulaisin sinulle lempeitä lauluja (2009), Sonaatti Miriamille (2011), Kaikki hyvä sinussa (2012),

Raija Oranen: Valkoinen talo jokivarressa, Fanny, Sulo tuli taloon ja muita käänteentekeviä kertomuksia, Bolero, Hehku, Miljonääri, Palatsi, Ruletti, Ruusun aika,

Amos Oz: Tarina rakkaudesta ja pimeydestä

Mauri Paasilinna: Jäämerentie

Ulla - Maija Paavilainen: Sokerisiskot (2008), Sinulle luotu (2007), Kylmä kamari (2010), Kummitäti (2011)

Outi Pakkanen: Pelistä poi (2001), Muistivirhe (2010), Ruohonleikkaaja (2006)

Jay Parini: Viimeinen asema (2008)

Risto Pelkonen: Tuohelan kylän väki (2011)

Vasili Peskov: Taigan erakot (1993)

Jodi Picoult: Koruton totuus, Yhdeksäntoista minuuttia(2008)

Arto Pietikäinen: Joustava mieli - Vapaudu stressin, uupumuksen ja masennuksen yliotteesta

Bengt Pohjanen: Jopparikuninkaan poika

Hannele Pokka: Maria ja Niila (1997), Menolippu, Pirkon päiväkirjat 1972-74 (2007)

Victoria Poole: Torstain lapsi

J. P. Pulkkinen: Kaikki onnelliset perheet

Riikka Pulkkinen: Raja, Totta (2011)

Hanna Pukkila: Kotirintaman lapset

Eira Pättikangas: Edessä uusi kevät (2009), Kun tuuli kääntyy (2010), Jäljet veräjällä (2011)

Panu Rajala: Naisten mies ja aatteiden, Juhani Ahon elämäntaide (2011), Unio Mystica, Mika Waltarin elämä ja kirjat (2009), Lasinkirkas, hullunrohkea,

Katriina Ranne: Minä, sisareni (2010)

Hilkka Ravilo: Mesimarjani, pulmuni, pääskyni (1997), Yö yllä viljan (2001), Nimeltään Eerika (2012)

Ruth Rendell: Nokikolarin poika, Hepokatti

Nerea Riesco: Valkea norsu (2012)

Marilynne Robinson: Gilead (2008), Kotiin (2010)

Anu Rohima Mylläri: Adoptoitu

J.K. Rowling: Harry Potter ja viisasten kivi, Harry potter ja salaisuuksien kammio, Harry Potter ja Azkabanin vanki, Harry Potter ja liekehtivä pikari, Harry Potter ja Feeniksin kilta, Harry Potter ja puoliverinen prinssi, Harry Potter ja kuoleman varjelukset

Pirkko Saisio: Punainen erokirja

Kaarina Sala: Tanssilaulu, teitä Aale Tynnin runouteen, Isän huone, Kulttuurivaikuttajien tyttäret kertovat,

Cecilia Samartin: Senor Peregrino (2010), Nora & Alicia (2011), Kaunis sydän (2012)

C.J. Sansom: Luostarin varjot (2011)

Albert Sanchez Pinol: Kylmä iho (2006)

Sapphire: Precious, harlemilaistytön tarina

Elna Schanoff - Christian Sundgren: Kirje Siperiasta

Kathrin Schmidt: Et sinä kuole (2011)

Lisa See: Shanghain tytöt (2012)

Ruta Sepetys: Harmaata valoa (2011)

Olli Seppälä, Ullamaija Seppälä: Se oli ihme

Mary Ann Shaffer - Annie Barrows: Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville

Lionel Shriver: Poikani Kevin

Carol Shields: Kivipäiväkirjat, Ellei, Pikkuseikkoja (2011)

Ritva Sievänen-Allen: Tyttö venheessä, Elsa Enäjärvi-Haavion elämä

Leena Sihombing - Maila Makkonen: Maila, Fältin flikka

Sarita Skagnes: Vain tytär (2010)

Elvi Sinervo: Runoilijan talossa

Zadie Smith: Kauneudesta

Anja Snellman: Lemmikkikaupan tytöt, Äiti ja koira (2002)

Sodassa koettua: Haavoitettu lapsuus, Uhrattu nuoruus

John Steinbeck:Torstai on toivoa täynnä, Helmi, Hiiriä ja ihmisiä, Eedenistä itään, Vihan hedelmät

Kristin Steinsdottir: Omaa tietä

Yrsa Stenius: Totuudesta ja valheesta, Koiria, rakkautta ja surua, Kunnes siipi murtuu, Jussi björlingin taru

Barbara Stoney: Enid Blyton

Rebecca Stott: Korallivaras, Veden muisti (2011)

Aino Suhola: Rakasta minut vahvaksi

Leonie Swan: Murha laitumella, Ihmissutta ken pelkäisi (2011)

Juhani Syrjä: Juho

 Vappu Taipale: Vanha ja vireä, virkistyskirja vanhoille naisille (2011)

Essi Tamminen: Paljain käsin (2011)

Jari Tervo: Layla

Raija Tervomaa: Mutsi ja mä

Marja-Leena Tiainen: Kulmakaupan naiset (1999), Suoraa saumaa ja siksakkia (2001)

Märta Tikkanen: Emma & Uno - Rakkautta tottakai,

Giorgio Todde: Donna Milenan kuolema (2007)

Solveig Torvik: Äitien veren perintö, romaani suomalaissyntyisistä siirtolaisnaisista

Jouni Tossavainen: Koulu. Otteita nuoren opettajan päiväkirjasta

Esko-Pekka Tiitinen: Anjan lähes erinomainen elämä (2011)

Kyllikki Tukiainen: Amerikanpitsiä ja parsitut liperit (2010)

Pirjo Tuominen: Mariaana Vantaan tytär, Arvoisa rouva Marie, Myrttiseppeleet, Nukkeleikki, Jälkeemme kukkiva maa, Puoliherran huone, Edustusrouva, Herrasmies, Kenraalitar, Ruukinkartanon rouva, Hovikosken valtiatar, Villit vedet, Ylpeät purjeet, Huvila aurinkorannikolla, Suuren joen maa, Kuningasväylä, Tulen pojat, veden tyttäret, Itkevät syvät vedet, Sillat yli joen, Kultavainiot, Vihreät oksat, Linnat, Maan nälkä, Kaarina Hannuntytär(1999)

Terttu Tupala: Pappilan Penu, Pappilan Marjan joulu, Pappilan Marja ja vinttikuningas, Pappilan Marja Merimaissa, Pappilan Marjan Ystävyysliitto, Tee ruusuista seppele, Oi minne loittonitte päivät

Leila Tuure: Kauppamiesten sukua, Kauppamiehen tytär, Kauppamiehen perintö, Varjojen aika, Hatuntekijä, Peiliinkatsoja (1989), Alfien sodat (2010)

Antti Tuuri: Eerikin pojat, Ullan kirja, Muukalaisia

Anne Tyler: Elämän tikapuilla, Aikaa sitten aikuisina, Amerikan lapset, Nooan kompassi

Aale Tynni: Kootut runot

Edvard Uspenski: Fedja-setä, kissa ja koira, Takuumiehet, Fedja-sedän talvi

Kaari Utrio: Pappilan neidot

Anneli Vainio: Kotini on linnani (2007), Kastanjavuorten kylä, Elämää Etelä-Ranskassa (2011)

Kaija Valkonen: Me kestimme, naisten ja lasten talvisota

Hilja Valtonen: Nuoren opettajattaren varaventtiili, Hiiliristi, Vaimoke, Hätävara, Neiti talonmies, Neekerityttö peilaa

Fred Vargas: Kuriton mies nurin (2007)

Tuula - Liina Varis: Rakas, Esiäiti kellarissani, Kilpikonna ja olkimarsalkka, Maan päällä paikka yksi on, Pikkunaisia (2000), Muotokuvamaalarin tytär (2010)

Ulla Viertola: Mosaiikkilintu (2006), Tuulihevonen (2007), Arokissa aika (2008), Rautasynty ("010),

Janne Viljamaa: Pidä puolesi, irti narsistin hampaista (2010)

Irja Virtanen: Kenttäharmaita naisia

Marja-Leena Virtanen: Kirjeitä kiven alle (2011)

Elsa Vuontisjärvi: Pimennetyt ikkunat (2006)

Eeva Vuorenpää: Kotkansilmä, Kotkansilmän perintö

Erik Wahlström: Tanssiva pappi, Kärpäsenkesyttäjä (2010)

Mika Waltari: Neljä päivänlaskua, Tanssi yli hautojen, Felix onnellinen, Sinuhe, Mikael Karvajalka, Mikael Hakim, Johanne Angelos, Valtakunnan salaisuus, Ihmiskunnan viholliset, Nuori Johannes,

Sarah Waters: Silmänkääntäjä, Vieras kartanossa (2011)

Fay Weldon: Naispaholaisen elämä ja rakkaudet

Jacqueline Wilson: Tatuoitu äiti (2001)

Hong Ying: Hyvien kukkien lapset, Joen tytär

Mari Zabyshnyi: Opi maalaamaan ikoneita (2010)

Markus Zusak: Kirjavaras (2008)

Robert Åsbacka: Urkujenrakentaja, Putoamisia